Seitsemän naista, kukin kotoisin eri maasta. Kuolemanjälkeisessä välitilassa, josta ei voi paeta – paitsi sanojen, kertomusten avulla.

Oneiron leikkii kirjallisuuden eri lajeilla esseestä luentoon ja sadusta näytelmään, runoutta unohtamatta. Lindstedt kuljettaa lukijaansa milloin humoristisesti, milloin raivoisasti kohti viimeisiä sivuja – kohti kuoleman vääjäämättömyyden aina yhtä käsittämätöntä ajatusta.

Finlandia-palkinto 2015
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkuus 2017
Runeberg-ehdokkuus 2016
Tulenkantaja-palkintoehdokas 2016
Toisinkoinen-palkinto 2015
Kainuun Kirjallisuuspalkinto 2016

”Yhteiskuntakriittinen ja feministinen katse on sisäänrakennettu tämän fantasian ankaraan realismiin, eivätkä Lindstedtin kuvaukset inhimillisistä tragedioista ja vallankäytön mekanismeista todellakaan ole hyvänyönsatuja.”

– Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoraati

”Koko ajan tapahtuu, vaikka Oneiron ei etene juonta pitkin. Kirjallisuuden keinovarat solmiutuvat Lindstedtin käsissä omalakiseksi taideteokseksi, jonka toteutusta voi ihailla ja todistusta maailmastamme monesti kavahtaa. […] Käsissä on harvinaislaatuinen tapaus, joka palkitsee yltäkylläisesti.”

– Antti Majander, Helsingin Sanomat

”Kiinnittäkää turvavyönne – aika ajoin meno saattaa muuttua hitusen Black Mirroriksi.”

Cosmopolitan U.K.

Oneironin käännösoikeudet on myyty 12 maahan.

BULGARIA Faber ǀ ENGLANNINKIELINEN MAAILMA Oneworld ǀ ITALIA Elliot ǀ LIETTUA Versus Aureus ǀ NORJA Oktober ǀ PUOLA Wydawnictwo Poznańskie ǀ RANSKA Gallimard ǀ ROMANIA Paralela 45 ǀ RUOTSI Norstedts ǀ TANSKA Rosinante & Co. ǀ TŠEKIN TASAVALTA Argo ǀ UNKARI Scolar

Entropy © 1965 Anachro-Sound Records, New York